Uudenvuodenaatto, mitä teet pienen kanssa?

Siskoni juhlii uuttavuotta kavereidensa kanssa, 1½v. siskonpoikani tulee meille hoitoon. Mitä ohjelmaa kehität? Tässä tulee:

Uudenvuoden tinan valaminen. Okei, ei tinaa. Jos tykkäätte muovailla yhdessä, muovailuvahat esiin ja hommiin!

Leffa. Tää toimii AINA. Ostettiin eilen lidlistä neljä pussia sipsiä, neljä pussia karkkia, erilaisia juustoja(juustolautanen), voileipäkeksejä, kaks pakettia mikropopcornia(yhessä laatikossa on kolme pussia). Sitten vaan hyvä leffa, esim. Nalle Puhit on pienille kivoja, vaan esiin ja kunnon mässyjen kanssa katotaan, miten Tiikeri metsästää sukupuutaan!

Kynttilävuosi. Täh? Mun siskonpoika tykkää puhalta kynttilöitä ja mulla on turvallinen sytytin, poltan näppini aina perustulitikkujen kanssa. Tee ensin kynttilöistä vuosi 2015. Eli 2 kynttilää vasemmalle, tyhjää kuvaamaan nollaa, yks kynttilä ja siihen viereen viis kynttilää. Mulla on itellä ykköskynttilä iso valkonen kynttilä kynttilänjalassa ja muut on tuikkuja Iittalan kivituikku-kipoissa. Sytytä kaikkiin kynttilöihin liekki. Sano esim. näin: ”Nyt on viimeisen kerran 2015.” Lisää yks kynttilä(itellä tuikku) ja sytytä siihenkin liekki. Sitten sano vaikka näin: ”Mutta kohta on 2016. Puhalletaan nyt kynttilät. Autatko, (lapsen nimi)? Kun kynttilät on puhallettu, leyhytä vähän savua pois. Sitten laita sytyttimeen liekki ja sano vaikka näin: ” Valaiskoon liekki viime hetkiä vuonna 2015 ja koko vuotta 2016!” Sytytä liekillä iso kynttilä. Vie sytytin liekin luo ja avaa liekki, niin että näyttää siltä, että liekki tarttuis sytyttimeen ja sytytä loputkin kynttilät uudestaan. Sano sitten vaikka näin: ”Hyvää uutta vuotta 2016! Autatko puhaltamaan kynttilät, (lapsen nimi)?”

Eh…

Okei, älkää seivästäkö mua katseellanne, mä kerron! Mä kerron! Kaikki on fine!

Okei, en oo ehtiny blogaamaan kovin hyvin, kuten ehkä oottekin huomannu. Mä oon ollu hitusen kipee, se on onneks ohi nyt. Sitten mä oon vähän ommellu. Paino sanalla vähän. Huomasitko sarkasmin? Alotin ompelemalla siskonpojalle hiiren, ja voi niitä iltoja, kun hiiri täällä piipertää pitkin lattioita <3 Sitten ompelin itelleni samanlaisen hiiren neulatyynyks. Ja sitten mä rupesin tekemään siskonpojalle kissaa. Ja nyt ompelen lintua itelleni. Kaks viimestä työtä on kesken. Nyt ku sain valkosta huopaa, tekis mieli tehä siskonpjalle myös kettu. Huomaatteko, miten paljon mä teen noita mun siskonpojalle? Sitten mä oon lueskellu sitä Soturikissat-kirjaa, jonka mä sain joululahjaks. Sitten on tullu katottuu aika paljon Sims 4-videoita netistä… Aattelin toivoo ens vuonna joululahjaks oman koneen, nettiyhteyden siihen(+viruksentorjunta olis ihan jees) sekä sims 4. Kiva, ku 28.12.2015 mä oon jo päättäny, mitä mä toivon joululahjaks 2016… Mä en keksi tähän mitään avainsanoja…

Joululahjat

Mä lupailin joululahjapostausta tälle päivälle, joten tässä tulee. Mä oon ehkä vähän kipee, mulla on välillä huono olo ja välillä kurkku kipee. Sitten mä en oo syöny tänään mitään, eikä oo nälkä. No jaa, tässä tulee joululahjat:

  1. Hevoset 2016-seinäkalenteri.
  2. Afrikan tähti.
  3. Liput Disney on ice’een.
  4. Suklaakonvehtilaatikko.
  5. Villasukat.
  6. Soturikissat uusi profetia-sarjan 1. osa: Keskiyö.
  7. 20 e.
  8. Hello Kitty-rasia, jossa oli: Huopaa, Hello Kitty-kassi, Hello Kitty-kännykkäkoru, Hello Kitty-kännykkäpussi ja aaveheijastin.
  9. Itse tehdyt pehmoeläimet-kirja.

Siinä tais olla kaikki. Toi 20 e oli siis vaarilta, mä ja mun sisarukset saatiin kaikki 20 e. Sitten 9 ja 8 oli tuplapaketissa, joten äiti oli lisänny ne huovat sinne. Sekä aaveheijastimen, koska mä olin halunnu semmosen.

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo…

…ei tosin enää, lallallaa! Hyvää jouluaattoa! 🙂 🙂 🙂 🙂 🙂 En malttais oottaa iltaan, enää muutama tunti! Mua tosin vähän vaivaa syömiset ja muut… Joulupukki ja noitarumpu tulee 17.10-18.01… Voikohan syömistä venyttää kuuteen… Sitten kun m oon lahjatonttu niin… Sekin vähän jännittää… Meijän kinkku on potkalla, mutta jos sitä tulee kinkkupalaan, sen voi kyllä ottaa pois, potka on pahaa… Tää on niin hermostuttavaa… Toisaalta isällä loppuu työt puol viis tai viideltä(se ei saanu vapaata 🙁 , tyhmä työnantaja), niin kyllä sen syömisen saa ajotettuu varmaanki sinne kuuteen… Kuka muuten katto aamulla Joulupukin kuumaa linjaa? Minä. Kuka katto Lumiukon? Minä. Kuka aikoo kattoo Joulupukki ja noitarumpu? Minä. Kuka on käyny lahjakätköllä vähän kattomassa, saako ite paljonki lahjoja? Minä. Kenellä on jo vähän nälkä? Minulla. Outo postaus, tiedän. Hyvää joulua! Teen huomenna todennäkösesti joululahja-postauksen. Hei hei ja hyvää joulua!

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla. Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti. Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti. Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme. Kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme. Tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat runsahat. Autuuden ja anteeks’annon, kaikki taivaan tavarat. Anna, Jeesus, henkes’ valon jälleen loistaa sieluumme. Sytytellä uskon palon, siunaa, Jeesus, joulumme.

Aika tutustua sinuun paremmin-haaste

Siis mitä? Googlasin haasteita bloggaajille ja eksyin asustefriikin blogiin. Sieltä löytyi kyseinen haaste, ja kyseisen postauksen löydät tästä osoitteesta: http://asustefriikin.blogspot.fi/2015/07/haaste-bloggaajille.html

Ok. Nyt on alkuhöpinät höpisty, nyt on aika höpistä vastauksia!

1. Ketkä ovat ihanteitasi? Miksi?

Hmm… Tähän on vaikee vastata… En osaa sanoa. Valitan.

2. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi ja mitkä asiat saavat sinut surulliseksi?

Onnelliseksi tekeviä asioita on monia. Esimerkiks kun puhun mun parhaitten kavereitten kanssa koulussa. Sen jälkeen olo tuntuu niin kevyeltä. Niin puhtaalta. Niin hyvältä. Niin onnelliselta. Harvemmat asiat taas saa mun olon surulliseks, mutta sama asia aiheuttaa sen usein. Mun isosisko. Kun se huutaa mulle, mikä on hyvin yleistä, mun olo on tosi surullinen. Semmonen… epämiellyttävä. Ikävä. Mä masennun ku mä kirjotan sitä. Seuraava kysymys!

3. Milloin olet kaikkein tyytyväisin? Uskotko voivasi saavuttaa ilon ja onnellisuuden? Millä tavoin?

Hmm… Ehkä mä oon kaikkein tyytyväisin huomena, kun ollaan syöty jouluruokaa, mä oon tuonu tonttuna lahjat ja oon toivottavasti saanu paljon lahjoja. Sitten availlaan lahjoja, ja huomataan, miten paljon kaikkee kivaa ollaan saatu. Jos mun parhaat kaverit olis paikalla, se olis TÄYDELLISTÄ.

4. Miten suhtaudut elämään?

Mä oon optimisti. Eli lasi on puoliks täynnä. Elämä ei tietenkään oo aina helppoa, mutta kyllä siitä löytyy myös hyviä puolia.

5. Mikä merkitys rahalla on sinulle? Jos sinulla olisi paljon rahaa mitä tekisit niillä?

Raha on nykyään oikeesti ihan välttämätöntä. Ennen oli erilaista, kun käytettiin oravannahkoja. Luulisin. En tiedä. En ollu syntyny markka-aikana, joten en ollu syntyny myöskään oravannahka-aikana(oikeesti?). Yritän kuitenkin säästää rahaa, niin että sitten joskus kun tunnen enemmän vetoa shoppailuun tms. niin… Jos mulla olis paljon rahaa, säästäisin osan, mutta ostelisin kaikkee kivaa…

6. Oletko mieluummin samanikäisten toverien kanssa kuin vanhempien toverien kanssa? Oletko mieluummin samaa sukupuolta olevin kanssa kuin vastakkaista sukupuolta olevien?

Oon mieluummin samanikäisten kanssa. Tai meinaan siis niiku samana vuonna syntyneitä. Oon nimittäin meijän luokalta olevien kanssa niin… Ja samaa sukupuolta olevien kanssa. En tunne erityistä vetoa poikiin… Vielä…

7. Mitä ystävyys merkitsee sinulle?

Ei tarvi olla yksin… On kivaa seuraa… Tai jotain sinne päin. Vai pitäisköhän tähän vastata, että ystävyys on mulle tosi tärkeetä?

8. Mikä on elämäsi tarina-onko se selviytymismatka, kärsimysmatka, suuri seikkailu, satu vai jotain aivan muuta?

Kertomus urheasta naisesta, joka tietää että naiset pystyy mihin vaan. Opiskelemalla voi saavuttaa sen, mitä haluaa. I know; women can.

9. Mikä elämässä on mielestäsi arvokasta?

Se, että tekee sitä mitä haluaa. You only live once. Elämän ei kuulu olla kärsimystä, mutta ei pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta ystävät on yks elämän tukevimmista pilareista. Ilman ystäviä elämä ei oo helppoa.

10. Mitä ajattelet koulusta? Mikä koulussa oli mukavinta? Missä onnistuit parhaiten? Oliko opiskelusta hyötyä?

Mä oon vielä koulussa, joten näihin ei voi vastata menneessä aikamuodossa. Koulu… Monen mielestä koulu on tylsää, oon välillä itekin sitä mieltä. Mutta koulussa opitaan asioita elämää varten. Toisaalta… Elämässä ei hirveemmin tarvi tietoa siitä, mikä on piin likiarvo tai miten lasketaan puolisuunnikkaan pinta-ala. Koulussa mukavinta on ehkä kaverit. Missä onnistuit parhaiten? Hissasta tuli ekasta puolesta vuodesta kymppi… Mä tiedän, että opiskelusta tulee olemaan vielä hyvin paljon hyötyä.

11. Mihin ammattiin haluaisit nyt? Mitä haluaisit tehdä, kun tulet aikuiseksi?

En osaa sanoa yhtään vielä. Elämä on mahdollisuuksia täynnä.

12. Oletko tyytyväinen itseesi? Missä asioissa olet hyvä?

Olen tyytyväinen itseeni. Olen hyä esimerkiksi äidinkielessä.

Huhhuh, tulipa pitkä postaus! Tiiättekö muuten sen valonmäärän (?) illalla tai aamulla, kun on suht. valosaa ja suht. pimeetä. Sillee et ei nää mitenkää kovin hyvin, mutta jos laittaa valot päälle, tuntuu tyhmältä, kun on kuitenkin suht valosaa. No, tää postaus oli tässä. Moikka!

 

Opi tuntemaan mut!

Huomenna on jouluaatto, ketä jännittää? Jos blogissa vois viitata innokkaasti, mä viittaisin nyt. No jaa, nyt on kuitenkin aika tehä Opi tuntemaan mut-haaste!

1. Minkä väriset sukat sulla on jalassa?

Persikanväriset.  Persikanväri—> 

2. Missä asennossa nukahdat helpoiten?

Kyljellään. Yleensä oikeella kyljellä. Mutta mun pitää vaihtaa kylkee usein monta kertaa, ennen ku se ”hyvä” kylki löytyy.

3. Oletko siisti vai sotkuinen ihminen?

Pakko se on myöntää. Mä olen… rumpujen pärinää… Sotkuinen ihminen! Rumpujen sen ihmeen lautasen ääni

4. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä?

En. Mä uskon IHASTUMISEEN ensi silmäyksellä. Mutta rakkautta on se, kun oikeesti rakastaa sitä ihmistä. Ja siihen tarvitaan TUTUSTUMINEN. Toisin sanoen: Rakkautta ensi silmäyksellä EI OLE. Ensi silmäyksellä voi IHASTUA. Mutta RAKKAUTEEN tarvitaan TUTUSTUMISTA.

5. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?

Vaihtelee. Yleensä leipää. Tai muroja. Tms. Joskus ku isä tekee mannapuuroo, sitä menee. Paljon.

6. Pisin aika jonka olet ollut nukkumatta?

En tiiä. Mä nukun aika paljon. En ikinä kato sillee: Hmm… Mä oon ollu nyt hereillä 13 tuntia, 37 minuuttia ja 13 sekuntia. Max. 24h

7. Oletko hyvä valehtelija?

En. Mun naamasta näkee heti, kun mä valehtelen.

8. Oletko vasen- vai oikeakätinen?

Oikeakätinen.

9. Tykkäätkö omasta nimestäsi?

Tykkään. Anni. Se on kiva.

10. Viimeisin kuva jonka otit?

Kuva meidän joulukuusesta.

Tässä oli tää postaus, toivottavasti tykkäsitte! Kommentoikaa, jos haluutte lisää tämmösiä haaste-postauksia esim. 101 faktaa minusta. Ja nauttikaa huomisesta joulusta! 🙂

 

Mitä annat lahjaksi?

Meikäläinen antaa nää(ja toivon, että lahjansaajat ei eksy mun blogiin) :

Äidille(49v)

  1. Karkkia. Alunperin mun piti ostaa muumimuki, johon mä laitan karkkia, mutta annankin pelkkää karkkia.
  2. Avaimenperän. Ohjeet avaimenperään löytyy edellisestä postauksesta(Viime hetken DIY-joululahjat, Vinkki 1).

Isosiskolle(19v)

  1. Hunajalta tuoksuvan vartalogeelin Body Shopista.
  2. Avaimenperän. Ohjeet avaimenperään löytyy edellisestä postauksesta(Viime hetken DIY-joululahjat, Vinkki 1).

Isälle(49v)

  1. Pandan juhlapöydän konvehteja.
  2. Avaimenperän. Ohjeet avaimenperään löytyy edellisestä postauksesta(Viime hetken DIY-joululahjat, Vinkki 1).

Isoveljelle(20v)

  1. Julioita.
  2. Avaimenperän. Ohjeet avaimenperään löytyy edellisestä postauksesta(Viime hetken DIY-joululahjat, Vinkki 1).

Siskonpojalle(1v)

  1. Puput piilosilla. On siis mun vanha pienten lasten kirja.
  2. Yksinäinen variksenpelätin. Mun toinen vanha pienten lasten kirja.

Siinä oli mun joululahjat, jotka mä annan mun perheelle. Aion todennäkösesti tehä joulun jälkeen postauksen, jossa kerron saamani joululahjat. Moikka!

 

Viime hetken DIY-joululahjat

Onko tuttu tunne? Jouluaatto on parin päivän päästä 🙂 Tarkistan vielä, että oon paketoinu kaikki lahjat. Emmalle toi, Pekalle toi… Hetkonen! Täällä ei oo lahjaa Marjalle! Apua! Mä en ehi enää ostaa!

Melko monelle varmasti tuttu tunne. Tässä on pari vinkkiä viime hetken DIY-joululahjoihin. Koska mä en saa mun kännykästä ladattuu koneelle kuvia, yrittäkää ymmärtää tekstistä tarpeeks hyvin! 😀

Vinkki 1. Avaimenperä. Mä käytin hopealankaa, tuli aika hienon näkönen. Eli pujota lankaan hamahelmiä ja laita solmuun. Jos sulla on avainrenkaita, voit laittaa sen. Sen voi sitten laittaa pahviin. Toisin sanoen: leikkaa pahvista tai kartongista jonkun kokonen pala ja kirjota siihen esim. Hyvää joulua(kuten mä kirjotin). Voit leikata siihen myös pienet viillot, joihin saa paremmin pujotettua sen. Esim. joku kohta missä ei oo helmiä on hyvä pujottaa siihen viiltoon. Mä kirjotin siihen vielä design-avaimenperä, että siitä tajuu, mikä se on. Kun isompien lahjojen paketoimisesta jää usein vähän pienempiä jämäpaloja, ne kannattaa käyttää tän paketoimiseen.

Vinkki 2. Karkkiketju. Eli paperissa olevia karkkeja voi esim. liimata tai niitata yhteen. Laita useempaa karkkia tai vaan yhtä, mutta varmista, että karkit maistuu lahjansaajalle. Esim. juhlissa voit tutkia, mitkä karkit katoo lautasen reunalta nopeesti, ja mitkä jää suosiolla tarjoiluastiaan. Tai sitten voit kysyy tyylillä: ”Tykkäätkö Mariannesta?”

Vinkki 3. Karkkitötterö. Tee paperista tötterö ja laita sinne lahjansaajalle mieluisia karkkeja(ks. Vinkki 2). Jos oot tilannu Joulupukin, pukki voi todennäkösesti tuoda karkkeja suoraan Joulumuorilta.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli ees jollekin ees jotain apua! Pahoittelen etten löytäny ees Paintia koneelta! 😀 Moikka!

Joulu saapuu jokaiselle

Hyvää jouluaaton aaton aattoa! <– En tiiä, kuuluisko noi yhteen, mutta ihan sama 😀 Joulukalenterissa on enää 2 luukkua jäljellä, ärsyttävää! Mikäs joulukalenteri teillä on, vai onko mitään ollenkaan? Itellä on lego friends-joulukalenteri sekä akkarin välistä tullut. Meillä koristeltiin eilen kuusi, ja tuli hyvä 🙂 Tähti hankitaan vielä tänään, niin sitten kelpaa Joulupukin tulla 🙂 Meille tosin ei pukki oo tulossa, vaan meikäläinen tuo lahjat tonttuna. Sen verran vielä sanon tosta kuusesta, että sen piti olla ulkona, mutta se kaatu jalkoineen päivineen D: Mutta tuotiin sitten sisälle ja koristeltiin. Oisin halunnu laittaa kuusesta kuvan, mut en saanu ladattuu koneelle kyseistä kuvaa 🙁 Ostettiin eilen kolme isoo porkkanalaatikkoo reilun 7 kilon kinkku. Postaus lyheni huomattavasti, ku en haluu selittää kuusesta hirveesti ilman kuvaa. Moikka!