…monta vaaraa onpi eessä. Joo, tää on tämmönen extrapostaus, eli eilen tuli peruspostaus ja huomenna tulee peruspostaus. Tää ei vaikuta millään tapaa mun blogikalenteriin, mutta mun täytyy saada tehtyä tää tänään, koska saa nähä, onks sitten ystävänpäivän paikkeilla, millon on seuraava tyhjä paikka, enää semmosta järkevää ees laittaa mitään tällästä postausta.

Eli, kun mä olin tullu koulusta bussilla ja kävelin sieltä pysäkiltä kotiin, mä liukastuin. Vaikka mä yritin parhaani mukaan hyödyntää hiekotusta ja pälviä, mä liukastuin. Se sattu hetken, mutta mä pääsin helposti ylös. Kun mä lähin kävelemään huomattavasti varovaisemmin kohti kotia, mun mieleen putkahteli reilusti ajatuksia. Ensinnäkin mä päätin tehä tän postauksen. Sitten mä tajusin, että se jääsohjo oli luultavasti pelastanu mun jalan.

Siis mitä? Joo, mä tiedän, että mä liukastuin sen takia, mutta jo mä olisin kaatunu samalla tavalla samalla voimalla paljaalle asfaltille, mun jalasta ois voinu murtua joku luu. Se on kuitenkin semmosta suhteellisen pehmeetä, kun siinä on loskaa mukana. Paljas, kova asfaltti hiekotuskivineen = todennäkösesti murtunu luu.

Lisäks mä haluun muistuttaa teitä tosi tärkeestä numeroyhdistelmästä. 112. Ja yrittäkää pitää oikeestaan aina ladattua puhelinta mukana. Sen ei tarvi olla mikään uusin iPhone tai mitään, kunhan sillä voi soittaa. Jos näät jonkun itkemässä kadulla, mee ihmeessä kysymään, onko kaikki hyvin. Jos ei oo ja tarvii ambulanssin, soita rohkeesti. Sillä ei oo mitään merkitystä, tunnetko sä kyseisen henkilön vai et. Jos kyseinen henkilö kuitenkin tarvii ambulanssin, soita. Voit pelastaa ihmisen hengen.

Ja olkaa varovaisia kulkiessanne tuolla ulkona. Siellä on liukasta. Hyödyntäkää pälviä ja hiekotusta, ja käyttäkää kunnon talvikenkiä.