Jee! Löysit tänne! Tänne mä koitan lisäillä aina välillä mun tarinoita. Mä en oo mikään tarinankirjottajamestari, joten täällä ei oo mitään Shakespearen verosta (ihme kyllä 😀 ), mutta toivottavasti ees jotenkin kelvollista. Tää on tämmönen extrasivu, joten tää ei varsinaisesti oo mitenkään yhteydessä tohon pääsivuun, mihin mä kirjotan niitä varsinaisia postauksia. Joten jos tulee jostain syystä joku tauko pääsivun postauksiin, se harvemmin johtuu siitä, että tänne ilmestyis uutta pätkää. Jos ihmettelet, missä on uus pääsivun postaus, odota huomiseen tai käy tsekkaamassa Syyt-sivu. Tää ei siis todellakaan oo mikään säännöllisesti ilmestyy tarinanpätkä-sivu, vaan mä lisäilen tänne tarinoita/tarinanpätkiä sitä mukaa kun ehin.

ENSIMMÄINEN TARINA

Tarinan päähenkilö on 13-vuotias tyttö nimeltä Alice, joka asuu kahdestaan isänsä kanssa. Tarina koostuu täysin Alicen itsensä kirjoittamista päiväkirjamerkinnöistä. Alice on samalla 7. luokalla parhaan ystävänsä Sofien kanssa. Mutta kaiken muun saattekin lukea tarinasta, joka alkaa tästä…

                                                                                          Perjantai 7.10.

Viimeinkin viikonloppu! Koeviikko on viimein ohi! Tuli kyllä vähän kiire kokeisiin lukemisen kanssa, mutta se on nyt ohi! Toivottavasti saan kaikista kokeista vähintään seiskan… Nyt mä meen suoraan nukkumaan, mä oon ihan poikki.

 

                                                                                      Lauantai 8.10

ARGH! Isä on niin hullaantunut kasvisruokaan, että mulla menee hermot! Siis oikeesti hurahtanu. Isä aattelee, että kasvisruoka on hyväks mulle. Ja tokihan se on. Okei, tästä tulis kaikille varmaan semmonen mielikuva, että mä saan mutustella ihania herkkuja ja jälkkäriks omenapiirakkaa… Nami. Mutta… Asia on vähän eri tavalla. Nimittäin… Isä osaa vaan yhen reseptin. Ja ei, se ei oo mitään ihanaa, herkullista, pehmeetä ruokaa, joka vie kielen mennessään. Päinvastoin; isä osaa tehä vaan HÖYRYTETTYJÄ KASVIKSIA! Lisäks syödään jotain ”herkullista itse tehtyä kasvis/hedelmä/tms sosetta”, toisin sanoen jotain vauvanruokaa sekä salaattia. Parasta tässä on yleensä salaatti. Paitsi jos on mangososetta. Sillon mä pyydän sitä tuplamäärän, koska sillä saa kivasti höyrytetyt kasvikset alas. Tai, pakko myöntää, että mä en tiedä, onko ”herkullinen itsetehty kasvisSÖSSÖNSÖÖ” oikeesti itetehtyä vai vauvanruokaa. Mutta ”parasta” koko hommassa on se, että isä pakottaa aina syömään kaks lautasmallin mukasta lautasta. Eli puol lautasellista salaattia, neljäsosa lihaa, kalaa tai kanaa (eli höyrytettyjä vihanneksia) ja neljäsosa perunaa, pastaa tai riisiä (eli herkullista SÖSSÖNSÖÖTÄ). Mutta koska pitää syödä KAKSI lautasmallin mukasta annosta, se on periaatteessa KOKONAINEN lautasellinen salaattia, PUOL lautasellista herkullista SÖSSÖNSÖÖTÄ ja PUOL lautasellista höyrytettyjä kasviksia. Mutta yks asia on selvää; höyrytetyistä kasviksista on menny maku. Jo höyryttäessä.

                                                                            Sunnuntai 9.10.

Kiva. Tosi kiva. Kun me syötiin tänään (kaikki arvaa kyllä mitä), isä kysy kouluruokailusta. Mä meinasin tukehtuu mun höyrytettyihin kasviksiin ja aloin selittää jotain sekalaista siitä, miten meillä on puol tuntii aikaa syödä ja että useimmat syö ihan kouluruokaa, mutta saa kyllä ottaa myös omat eväät, kuten jotkut tekee. Sitten isä teki sen. Heitti atomipommin. Oikeestaan siinä tilanteessa räjähtävä atomipommi ei ois haitannu yhtään mitään. Isä siis kysy kouluruoasta. Mä yritin selittää mahollisimman löyhästi millasta se on, siis että se on tosi hyvää ja terveellistä. Mutta isä kysy, millasia ruokia meillä on. Isän ilmeestä näki, että nyt ei adjektiivit kelvannu. Mä aloin vähän selittää ja yritin muistella kasvisruokavaihtoehtoja, joita mä harvemmin kyllä otin. Isän ilme tosin muuttu mun heikon selostuksen aikana uteliaasta pikemminkin järkyttyneeks. Sitten isä sano, että huomisesta alkaen mä vien kouluun omat eväät. Höyrytettyjä kasviksia myös koulussa. Jippii.

                                                                            Maanantai 10.10.

Ruokailussa mä ja Sofie oltiin suhteellisen kiinnostuneita mun eväsrasiasta. Ilman isän neronleimausta mä oisin päässy nautiskelemaan pinaattiletuista, perunamuusista ja napolinsalaatista. Mutta ei. Kun Sofie sai oman annoksensa otettua, me mentiin meijän vakkaripöytään, siihen, mihin mahtuu kaks istumaan. Kun Sofie alotteli napolinsalaattiaan, mä napsautin mun eväsrasian kannen auki. Kun mä sain kannen auki, Sofie purskahti nauruun. Ja syystäkin. Siellä oli vaan kaksin kerroin taitettu paperilappu. Mä läpsäsin leikkimielisesti Sofie’ta, kun se sano sen. ”Siinä on sun lounas, Alice. Hyvää ruokahalua!” Kun Sofie ehkä kolmen minuutin nauramisen jälkeen sai naurunsa tukahdutettua, mä avasin lapun ja luin sen, Sofien mielestä ”lapun hetki ennen tuhoa”, sieltä selvis jotain. ”Rakas Alice. Vedä sivussa olevasta vivusta, niin saat ruoka-annoksesi esiin. Kun olet syönyt annoksesi loppuun, paina napista, niin saat toisen annoksesi esiin. Laitoin mangososetta, se on lemppariasi. Muista säännöt, syö molemmat annoksesi loppuun. Olet rakas. Tv; isä” No, mä vedin vivusta, ja sieltä tuli rasiassa salaattia, höyrytettyjä kasviksia ja lasinen pilttipurkki. Mä arvasin! ”Herkullinen ITSETEHTY sössönsöö” olikin vaan pilttiä. No, mun piti silti syödä ne ja toinenkin annos. Ruokailun jälkeen Sofie ihmetteli, että oliko meillä oikeesti joku kahen lautasen sääntö, ja pakkohan mun oli kertoa totuus. Että meillä on. Sitten Sofie totes, että ”Alice, koska sulla ei oo äitiä, sun isäs haluaa saada susta suurempikokosen”. Se tyttö sitten on välillä varsin ärsyttävä.